2013-09-29

Tervetuloa Ruusutarhaan....

Hyvä aika aloittaa blogin pitäminen - yöllä :)
Minun aikaani, jolloin voin touhuta ja antaa ajatuksieni juosta. Pakko tähän heti perään kirjoittaa, että ei sentään ole päivälläkään oma-aika-pulaa, mutta öisin on vaan niin ihanaa. Ikuinen yökyöpeli, vaikka joka päivä lupaan itselleni että nyt menen ajoissa nukkumaan.... mutta en minä sitä lupausta koskaan pidä. Aina se kello raksuttaa kolmeen, ennen kuin pakolla kellahdan unilleni.

Hiukan sivun tarkoituksesta...
RUUSUTARHA on oma puutarhani, teen kaikki kukat itse paperista pääosin ja ihan alusta loppuun. Haluan kuitenkin muistuttaa, että kaikki kuvat on myös omiani, joten niitä ei ole lupa käyttää. Myös kukkien tekotapa on oma juttuni, joten en jaa ohjeita niiden teosta. Mutta muuten on ilo jakaa kukkaloistoa kaikkien kanssa :) Kaikki julkaisemani kuvat on tilaustöitä, eli jokainen näistä kukista on mennyt ilahduttamaan tilaajaa - ja nykyään melkein suurin osa kukista menee hääkukiksi. Joten tulen paljon laittamaan kuvia hääkukista joita teen.

Minulta kyllä pystyy tilaamaan kukkaa ihan oman maun mukaan, eli voit olla yhteydessä mikäli haluat kukkia tilailla. Kannattaa kuitenkin olla hyvissä ajoissa liikenteessä, sillä olen yllättäen kiireinen aikaajoin. Facebookissa on tällä hetkellä ainoa hinnastoni, mutta pyrin tännekin sen tekemään, mutta siihen menee kyllä sitten vielä aikaa - ennen kuin siihen vaiheeseen pääsen :)

Kukkia on myynnissä myös Kyrössä kahvila Tuulen tyttäressä.

Päivittelen tänne myös muitakin myyntijuttujani, tapahtumia, kuvia jne. Mutta ihan sen mukaan miten aikaa on. Pyrin kuitenkin hiukan pitämään blogia ajanpäällä. Ja kertomaan ehkä enemmänkin kuvien kautta, kuin sitten päivittämään jokaista päivän puuhaani, huh, eihän siitä tulisi mitään :D Teen niin paljon kaikkea koko ajan..

              .....Eli luvassa on kukkia, tuunailua, elämää, koiria, ajatuksia, leipomuksia, kirppislöytöjä,
                                                                       ja no katsotaan :)

                                                                           Sanna




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti