Huoh!
Välillä meinaa tulla ihan itku, kun kapuloita lyödään rattaisiin. En tiedä olenko taas ainoa jonka päälle sataa mustaa vettä näin syksyn aikaan... paskavettä sanon suoraan! Olen jo monta kuukautta taistellut tästä yrittäjyydestäni. Minua on neuvottu te-toimistosta jo kolmen eri henkilön toimesta lopettamaan yrittäminen, ja neuvottu että istu kotona tekemättä mitään ja saa kelan työttömyyskorvausta!? NO WAY!!!
Ainoa mikä pitää järjen päässä on tämä ihana työ jota rakastan olenhan suunnittellut nämä itse,
ei tällaista työtä tehdä hikipisarat otsalla naama vääränä. Mutta samalla tämä ihana työ jonka tekeminen on hidasta ja koska ei tahdo saada kunnon tuloja, niin että voisi sanoa oikeasti ansaitsevan työllä jota rakastaa! Silti kovasti yritän, enkä todellakaan anna periksi, jatkan taistelua edelleen kaikkien valtaa pitävien kanssa, ja toivon että joku seisoisi sanojensa takana ja pitäisi puoltani ja antaisi sen YHDEN AINOAN mahdollisuuden tehdä tätä.
Mitä järkeä on koko elämässä, jos ei anneta niitä mahdollisuuksia toteuttaa itseään, olenhan minä saanut koulutuksenikin tähän ammattiin - kuvataiteilija, noh! - ennemminkin taistelija. Sellaista tämä on ollut alunalkaen. Sen sijaan että aikoinaan menin perustamaan ravintolan, niin sitten saan kärsiä siitä lopun ikäni, kun nykyään pieni käsityöyritykseni luokitellaan kokopäivätyöksi - no sitä se ei ole käytännössä, vaikka kyllähän asiat kyllä pyörii päässä kokoajan, enhän minä voi ruusutarhaa laatikkoon viskata loppupäiväksi jos ei huvita tai joku niin käskee tekemään, eihän se olisi yrittämistä silloin. Se olisi luovuttamista, eikä yrittäjyydestä silloin olisi kyse. Mutta nyt tuntuu ettei anneta tehdä sitä pientäkään työtä, vaan neuvotaan olemaan työttömänä. Juurikin näin, kuulostaa kyllä ihan hullulta, siihenkö täällä suomessa tosiaan ollaan menossa, hulluuteen ??
Sen lisäksi haaveilen omasta pikkupuodista Paraisten keskustassa - sellaisesta ihan pienestä, jossa olisi yksi ikkuna, sen edessä pieni pöytä, yksi huone jossa olisi hyvä tunnelma. Se olisi se paikka jossa saisin omia kukkia myydä, sekä suunnitella uusia juttuja ja vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa, ja johon voisin sydämeni sijoittaa, kun ei tosiaan ole kauheasti sitä sijoitettavaa. Mutta kyllä olen tehnyt aikamoisen uhrauksen jo nyt, kun saan todistaa jos jollekin laitokselle, että ei minä en lopeta pienenpientä toimintaani minkään typerän neuvon takia, tai sen takia etten saa ehkä tästä työstä ansaitsemaani palkkaa, laitanhan minä tähän koko elämäni. Ok, en ehkä saa tästä mammonaa että voisin elellä huolettomasti, mutta oi - se nautinnon minkä tämä tuo tullessaan on niin mahtavaa että en vaihtaisi sitä edes siihen pieneen kelan korvaukseen mikä vaatii "kattoon sylkemistä ajan kuluksi"mitä minulle nyt niin kovasti tyrkytetään! Kiitos - mutta EI KIITOS.
sanna
Ruusutarha käsintehdyt kukat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti