2014-11-08

Taidetta & tunteen taikaa...

Lauantaita lukijoille:

Nyt on pakko myöntää ihan rehellisesti että en ole mikään suuri taiteen ystävä. Kuulostaa kenties hassulta näin minun suustani, kun ottaa huomioon että olen itse kuvataiteilija. Mutta tarkoitan tällä sitä, että olen todella valikoiva taiteen suhteen, minuun harvoin mikään kolahtaa niin, että voisin sanoa jotain kaunista siitä. Ehkä se johtuu myös osittain että nykyään on ihan liikaa tarjontaa sekä ihan liikaa sellaista sisältötyhjää "taidetta", jota sitten kuitenkin uskalletaan taiteeksi kutsua.. Olen todella kriittinen sen suhteen mitä arvostan. Haluan kuitenkin että työ tehdään tunteella, niin että se kertoo katsojalle jotain. Niin että siitä saa jonkun ajatuksen. En ole innostunut maisematöistä jossa puut törröttää pystyssä, tai maalauksista joissa koko sateenkaaren kirjo on lätätty siihen ilman mitään hännän päätä. Työssä täytyy olla sitä poweria, ilmettä ja jotain mikä herättää jonkun tunteen sisällä.

Tästä syystä esittelenkin teille taiteilijan, jonka töissä on juuri sitä itseään - tunnetta!

Taiteilija, kuvittaja, esikoislastenkirjailija;
MARITA KATARIINA
www.maritakatariina.fi

Turkulainen taiteilija joka maalaa enkeleitä ja muita satuhahmoja, Onkohan nyt niin että niitä enkeleitä on sittenkin olemassa ? Ainakin turussa enkeliravintolassa niitä näkee, Maritan maalausten myötä, ......ken uskoo ken ei =)

EnkeliRavintola: Kauppiaskatu 16, Turku / http://www.enkeliravintola.fi

Nyt kaikki hopihopi katsomaan josko näyttelystä löytyisi enkeli kenties omaankin kotiin, kaikki työt on myynnissä ja niitä on mahdollisuus ostaa paikanpäällä...



"Pieni Toipilas"
akvarelli, 2014


"Untuvainen"
akvarelli/ akryyli, 2014


akvarelli/akryyli, 2014



Näitä olisi vaikka miten... Aivan ihania.
Lisää kuvia löytyy facebookista:
(marita katariina)

- Sanna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti