2016-11-16

Mihin tämä kaikki aika katoaa... ?

No taas ollaan huikeeta vauhtia menossa jouluun. Mihin tämä kaikki aika katoaa ? 

Juurihan vasta sain vauvan, ja siitäkin jo reilu 6 viikkoa aikaa, vauva kasvaa vauhdilla, hymyileekin jo. Osaa hiukan jokeltaa, ja kertoo omia juttujaan. Niistä sitten keskustelemme keskenään.. Kumpikaan tuskin toista ymmärtää, mutta ei sen niin väliä. 

Tässä samalla koitan taas jokeltaa asiakkaiden kanssa, kukkatilauksia on tullut, ja tulee koko ajan. Se tarkoittaa sitä että ajatellaan jo vuotta 2017, tammikuuhun ei tosiaan ole enää montaa viikkoa..
Aika tosiaan menee ihan hurjaa vauhtia. Tässä samalla kun jokellan vauvan kanssa, käyn läpi uusia tilauksia, ja koitan tehdä joulumyyntiin uusia juttuja. Niin on myös Sagan kastejuhlan suunnittelu täydessä tohinassa. Eli tosiaan aikaa ei juurikaan muuhun jää. Siksi siis blogissakin tapahtuu hieman harvakseltaan. 


Psst. Klikkaa kuva isommaksi

Tammikuun tarjous on käytetty, ja kyselyitä on tullut keväälle, joten tässä hiukan pikkuhiljaa kalenteria taas täyttelen siihen malliin. Eli oheisessa kuvassa on tarjous, joka tarkoittaa sitä, että kun oot nopea, niin saat tarjouksen, mikäli tilauksesi on kuun eka tiputan loppusummasta pois tuon 10%, oli loppusumma sitten iso tai pieni, mutta jotta tilauksesi tulee kalenteriin, tulee varausmaksu suorittaa joka on 25/50e. Tokalle ilouutia, et saa tarjousta, mutta saat kukat. Sillä ensi vuoden alusta teen ja meen vauvan ehdoilla, eli kun "auttavia" käsipareja on yksi lisää, niin se tarkoittaa sitä, etten pysty ihan jokaista tilausta vastaanottamaan, koska kokopäiväisesti en pysty kukkia tekemään. Mutta tosiaan katson hiukan tilausten koon mukaan miten mennään ja millä tahdilla. 


Holvissa

On edelleen ALE, sekä sinne olen saanut pikkuhiljaa kuvattua myös mm. uutta "terho"- korua, joita syntyy tässä samalla, aina kun saan hiukan omaa aikaa. Eli käy kurkkaamassa siellä, koitan päivitellä hiukan joka viikko sitä aluetta. Tässä linkki vielä: holvi.com/shop/ruusutarhakasintehdytkukat/


Terho - korvakoru


Piirto - korvakoru


Sekä marraskuun aikana vielä tulossa pieni arvonta ruusutarhan fb-sivulla, jota kannattaa käydä tykkäämässä, sillä arvonta suoritetaan tykkääjien kesken. Tässä linkki sinne: https://www.facebook.com/Ruusutarha/


 Pikkulauantaita kaikille! 
- Sanna










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti