2016-11-03

Joulusiivousta nettimaailmassa, koti sen sijaan on sikinsokin...

Hei taas pitkästä aikaa!

Olen kotvasen tässä ollut vauvan kanssa, tai toisinsanoen vauvamaailmassa. Josta ei niin helposti siirrytä muihin asioihin. Ajatuksia kyllä on ollut, mutta tekeminen on mennyt jaksamisen kanssa käsikädessä. Tässä sitä taas ollaan, mutta vain sen hetken kun tuo patukka nukkuu, kohta taas saan olla maitoa lämmittämässä tai silittelemässä uneen. Ei kyllä tämä on ollut oikein antoisaa aikaa, vaikka tässä onkin ollut unet hieman koetuksella, on saanut hiukan itsekin levätä kukkien teosta, sekä toinen työ on myös paussilla. Jaksaa sitten taas mennä ja touhuta, kun saa ajatuslepoa =) Toisaalta tuntuu että on ollut jo kauankin poissa kuvioista, mutta sitten taas kun kalenteria katsoo, niin vasta 5 viikkoa, tai no JO lähes 5 viikkoa on vauvantuoksuista arkea eletty... Saga syntyi siis 1.10.16 täsmällinen tyttö, kun laskettu aika oli 2.10. Vaikkakin siinä oli jos jonkinmoista show:ta ennen vauvan tuloa, ja sitten taas vauvan jälkeenkin on keretty olemaan sairaalassa. Mutta nyt ollaan taas kunnossa, minä siis. Vauvahan oli ihan kympin tyttö, täydellisyyttä siis hipoen....

Ruusutarhan kukkia, Sagaa, ja tätä meidän eloa, voi myös seurata instagramin kautta, sinne koitan päivitellä hiukan kuvia, sieltä löytyy myös vauvasta muutama kuva. Se on kun ei kerkiä ajatuksella niin monta riviä kirjoittamaan, niin voi sitten napsia päivän kulusta hiukan kuvia, siihen tarvitaan vain yksi toimiva käsi, toisessa voi kanniskella sylissä viihtyvää vauvaa =) Tässä linkki sinne. https://www.instagram.com/ruusutarha/

Ja koska minulla on niin ihanan aktiivinen mies, joka välillä myös osallistuu omien töiden ohella tyttärensä paapoamiseen, niin saan välillä ns. oma-aikaa, jolloin kerkiän tekemään noita omia töitä, eli toisinsanoen nyt on työn alla joulumyyntiin koruja, huovutettuja, sekä kierrätettyjä.. sekä tarkoitus olisi taas huovuttaa saippuoita, joita myös viime vuonna tein vaikka kuinka, ja kaikki loppui kesken.

Sekä nyt myös laitoin aika mojovat alennukset tuonne verkkokauppaan, holviin: https://holvi.com/shop/ruusutarhakasintehdytkukat/ jossa siis saa kaikista niistä tuotteista -50% joiden kansioissa lukee alennusmäärä. Siellä on (tulossa tänään) myös kansio johon näitä omia korujani on myös tulossa, ovat kylläkin ihan normaalihintaisia, kun uusia tuotteita ovat, heti vaan kun saan niitä pikkuhiljaa kuvattua, kunhan patukalta kerkiän...
Alennuksen saa näkyviin näissä alennetuissa tuotteissa siinä maksuhetkellä, muistat vaan laittaa koodikohtaan: joulu2016, siihen hintaan kuuluu myös postikulut, joten ei tartte sen enempää ihmetellä. Postittelen niitä sitten pari kertaa viikossa. Tämä tarjoushommeli on voimassa marraskuun ajan. Oikein edullinen lahjavinkki myös jouluun! Samalla autatte minua jatkamaan tätä pientä toimintaa. "yhden naisen yritystä"..



Nyt taas hiukan kotipuuhia...

- Sanna







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti